28. tammikuuta 2013

XCIV - Eräskin maanantain ilta

Töiden jälkeen menin kirjastoon kahdeksi tunniksi lukemaan lehtiä. Köyhällä on oltava halvat huvit. 

Kun pääsin kotiin, tein ruokaa. Se on kumma, että mitä vähemmän on rahaa, sen paremmin syö. Tai jotakin. Lautaset ainakin aina pursuavat kaikenlaista. Otin kyllä jauhelihaakin sulamaan, mutta nyt en kyllä enää jaksaisi siitä tehdä mitään. Jos syöttäisi sen vaan noille elukoille... 400 grammaa jauhelihaa kahdelle viiksekkäälle saattaa kyllä olla liioiteltua. 

 Hassua miten tuota mahaa ei huomaa etupuolelta juuri lainkaan. :)


Pohdin taas tänään omaa napaani. Jotenkin pelottaa se hetki, kun se poksahtaa. Mitä jos en saakaan sitä omaa napaani sitten takaisin? :D

Maha on vaan tällainen pallura. Monet kysyy et miten on mennyt, ja mä en osaa vastata mitään kummempaa. Ei ole ollut oikein pahoinvointia tai muutakaan vaivaa juurikaan, niin ei ole valittamista. Kaikille en sitten näistä muista jutuista halua avautuakaan. 
Kyllä kuitenkin huomaa, et en oo ihan entiselläni. Hengästyn helpommin ja töissä en pysty enää tekemään ihan hulluja listoja. Eikä mun mun mielestä pidäkään. Jos mut halutaan pitää loppuun asti töissä, niin jossakin vaiheessa mun on pakko karsia tukisukkien laitot ja fyysisemmät suihkut pois. Sori vaan työkaverit.

Sitten ihan muuta asiaa. Mun kumipuu on kokenut nyt jonkun tragedian. Se tiputti yön ja tämän päivän aikana kaikki lehtensä. Onko teillä kokemusta tällaisesta? Ei pitäisi olla paleltuma, liikaa/liian vähän vettä, ei tuholaisia, ei mullassa vikaa..?

27. tammikuuta 2013

XCIII - 17 viikkoa

Tässä on enää 17 hikistä viikkoa aikaa valmistautua siihen, et elämä kiepsahtaa ympäri tavalla, jota ei oo ennen nähty. Se pelottaa. 
Toki on se mahdollisuus, että Mini päättää ruveta syntymään tästä eteenpäin hetkenä minä hyvänsä. Se pikku kutale voi jopa selvitä jo hengissä. Ja kuulee nyt jo lähes kaiken mitä minäkin, tuolta mahani sisästä. Huhhuh. Parempi alkaa kuunnella laadukkaampaa musiikkia.

Mutta siis niin..
Goosen piti olla se ahdistuja, mut nyt se olenkin minä. Järjetöntä pelkoa, käsittämätöntä ahdistusta aina välillä ilmassa. Ja mun pitäis olla onnellinen ja iloinen ja optimistinen. Jepjep.

Tässä "päiväkirjamerkintää" joulukuun kymmenes päivä:
"En jaksais tehdä yhtään mitään. Kämppää on ihan turha siivota, kun olen täällä yksin. Ruokaa en viitsi yhdelle laittaa vaikka sen kahta varten söisikin. Kissoille sentään jaksan vedet vaihtaa ja antaa ruokaa. Muroja heillä on aina ja vettä, märkäruokaa nyt ei ehkä ihan joka päivä heru. (ei ole koskaan ollut jokapäiväistä, muroja on aina tosiaan.)
Juominen on yliarvostettua, en vain ole koskaan osannut juoda ja luultavasti olen kroonisesta nestevajeestä kärsinyt koko elämäni.
En oikein saa merkitystä elämääni nykyisin mistään. Partiotakin on huomenna viimeisen kerran, sitten kevätpuolella käyn niin kauan kuin jaksan. Harrastuksia ei muita sellaisia säännöllisiä ole. 
Matto vedettiin jalkojen alta liian monta kertaa liian lyhyen ajan sisällä.
Ensimmäisen kerran, kun parisuhde meni poikki. Toisen kerran kahden viikon päästä siitä, kun huomasin olevani raskaana. Raskaus oli toivottu osaltaan, mutta ajoitus nyt vähän mitä oli sitten. 
En vaan voi olla miettimättä et mitä jos oisin saanu tietää raskaudesta kaks-kolme viikkoa aikaisemmin? Mitä sit ois tapahtunut?
Kolmannen kerran matto vedettiin kahden viikon päästä raskausuutisesta, kun goose muutti pois.
Sen jälkeen tosiaan oikein millään ei ole ollut väliä. Olen nyt pari viime viikkoa vain nukkunut kaiken "luppoajan" (=töistä kotiin klo 15 - nukkumaanmenoajan n. 21-22, joskus olen vain jatkanut töiden jälkeen yöunille ja nukkunut sujuvasti aamuun). Jos en nuku, olen vain koneella, facebookkaan, pelaan, luen jotain foorumeita... Aivan turhanpäiväisiä juttuja. Laskut ja muut pakolliset hoidan kyllä, mutta juoksevat "pakolliset" kuten vaikka kaupassa käymisen tai muun, jätän aivan viime tippaan.
Haluaisin kyllä päästä tästä tilanteesta pois, mutten tiedä miten se onnistuu. Juttelimme goosen kanssa ja kai joku järjestely löytyy synnytyksen jälkeen, hän saattaa tulla kotiin auttelemaan, kun tietää, että "onhan se alkuaika aika rankkaa"... Kertoi tänään, että oikeastaan erosi sen takia, kun tämä suhde ei tuonut hänen elämäänsä kaivattua lisämerkitystä/lisäarvoa. Se sai tuntemaan itseni vielä enemmän joksikin esineeski tai statussymboliksi. Minussa ei kuulemma ole vikaa kuitenkaan, enkä usko, että se minusta johtuukaan. En vain ollut tarpeeksi hyvä. 
Jep, mut goose on vähän sellainen.. antiseurusteleva tyyppi perimmäiseltä luonteeltaan ja vähän tuntuu siltä et suhdetta tästä ei taideta enää koskaan saada, jos järjellä ajattelee... Harmittaa kyllä, koska itse olisin valmis tekemään mitä vain ja muuttumaan, vaikka vika ei varsinaisesti olekaan minussa, vaan goosen perimmäisessä luonteessa? 
Tähän kun vielä lisää sen, että yksi aikuinen miespuolinen serkku, jolla itsellään kaksi lasta, aukoo päätänsä joka statukseen ja kommenttiin, eikä lopeta edes siihen, että estän hänen näkemästä niitä.. Rupesi sen jälkeen vittuilemaan postauksiin, joita kirjoitin seuraamieni ryhmien seinille........... En vaan jaksa. En tosiaankaan."
 Jep, että tällasta joulukuussa. 
Perjantaina avauduin meidän fb-äitiryhmäänkin.
 "Tää on taas näitä iltoja. Mieli on ku musta aukko. Tunteet miniä kohtaan on vähän negatiivissävytteisiä. Teki pahaa lukea niitä teidän isyyspakkauskeskusteluja yms. En halunnut itse kommentoida mitään. Luin vaan kateellisena. Fiilis on taas yksinäinen ja vähän alakuloinen. Neuvolassa torstaina "kaikki on ok." ja vähän hymyä päälle. Jos siihen lääkärineuvolan mielialatestiin vastaan niinkuin asiat on niin saan varmaan lähetteen johonkin psykiatrille. Eli tosi hyvät pisteet tulossa... En tiedä mikä muhun on taas mennyt. Tuntuu ettei vaan ole kertakaikkiaan ketään, kelle puhua näistä. Tähän on nyt tähän parin viikon sisään mahtunut niin paljon kaikkea negatiivista ja ikävää, että vähän nyt on taas liikaa yhdelle ihmiselle. Olen toki onnellinen teidän perheellisten puolesta ja iloinen, ettei kaikilla ole samanlaista kurjaa tilannetta ku mulla. Oikeasti.

Kaikenlisäksi tunnen olevani jotenkin kiitollisuudenvelassa pomolle kun jatkoi sopparia sinne toukokuun loppuun, etten vain kehtaisi olla millään masennus-saikkarilla. Varsinkaan kun olen hehkuttanut miten on mennyt niin hyvin ja kaikki on ok.. Ehkä sillee fyysisesti. Ja jos nyt jotain fyysistä kremppaakin on ollut niin oon vaan sivuuttanut ne..

Tässä taas tuntuu, että olen valinnut väärän tien pitäessäni lapsen jota ei oikein kukaan muu tuntunut haluavan ja olen ruvennut epäilemään, että halusinko itsekään vai mitä tässä nyt oikein on meneillään. Olen ihan hukassa taas.

Toivottavasti en nyt pilaa teidän iltaa tällä vuodatuksella taas. Koska teidän onni ei ole multa pois. Olikohan tässä nyt kaikki mitä äsken puhelimella naputtelin ja sitten se vaan hävisi johonkin se kaikki teksti.. Piti avata oikein kone tätä varten, ku en vaan jaksais enää kolmatta tuntia täällä kyynelehtiä.
Sit se ystävän lapsen kuolema vielä.. ajattelen edelleen et oisivat ottaneet tän pinjan sijaan ni ois monen elämä tullu helpommaks..
En vaan haluais olla se viallinen ja epäonnistunut alussa olin iloinen ja onnellinen ja ajattelin et kaikella on tarkoitus ja pärjään. enää ei vaan tunnu siltä ja olen hukassa näitten ajatuksieni kanssa.. saan leiman johonki pegasokseen et oon ihan päästäni pimee ja sit tulee lastensuojelu ym kuviot.. tää tuntuu niin umpikujalta.
Liian usein vaan tulee se olo et ois vaan pitänyt tehdä se abortti ku "se on niin helppoa" (entistä blogia lukeneet tietävät mistä puhun) ja yksinhuoltajaäitien poikana elämä on kurjaa ja kaikkea muuta. Tänään olen miettinyt et tietääköhän mini et äiti itkee täällä."
 Uhhuh. En tosiaan tiedä mitä teen tai mitä pitäisi ajatella. 
 
Olisi niin helppoa ajatella, että tää menee ohi. Muttei tunnu menevän. Vuoristorataa on nyt jatkunut jostain heinäkuun lopusta. Mutta en haluaisi tosiaan olla se "päästäni sairas", vaikka onhan tää jo kansantaudin maineessa tää ystävämme f32. 
Olin eilen työkaverin tyttären heppasynttäreillä ja se oli kyllä hauskaa. Sai unohtaa hetkeksi omat murheensa ja kiitää keppareilla menemään. 

  Kun vieraat olivat lähteneet, jäin vielä hetkeksi. Kun olin lähdössä, jumituin työkaverini kanssa eteiseen takki päällä juttelemaan. Kerroin tästä, että mielialani lähtee aina välillä kierimään kuin joku lumipallo hallitsemattomaksi ahdistusmöykyksi ja sen jälkeen ei ole enää todellakaan mikään hyvä olla. Yläkerran laulava naapuri ja askeleet eteisessä, vaikka goose ei olekaan asunut täällä moneen kuukauteen. Jep, rupeisko sitä kaiken päälle vielä kuulemaan ääniäkin? Se tästä vielä puuttuisi :) Onneksi työkaveri osasi järkeistää näitäkin ajatuksia ja lohduttaa silläkin, että ääniä kuulee ihan "tavallisetkin" ihmiset. No, onneksi eivät ainakaan komentele ;)
Ja päihde- ja mielenterveyshoitajana tiedän, että se on hyvin harva, ketä pystyy itselleen mitään mielen sairautta diagnosoimaan. Eli ehkä en olekaan skitsofreenikko! :D
Puhuimme myös muista sairauksista, työstä ym.. Tästäkään työkaverista ei uskois, et hällä on ollu syöpä tai että hällä ois pari muutakaan sairautta, joita kantaa. Puhuimme mm. Chrohnin taudista, joka kulkee meillä suvussa. Näillä autoimmuunisairauksilla on kuulemma yhteys puhjeta raskauden yhteydessä/jälkeen. Eli täytyypi pitää huolta, että katottais ettei mulla sitä chrohnia ole tai reumaa.. Oireisto täsmää oikein kivasti. Noo, eipä se luultavasti enää maailmaa kaataisi. Mutta onneksi oli nyt jotenkin sopivanlainen hetki vaan avautua. Se teki oikeasti hyvää. Eikä toinen tuominnut. 
 Ehkä tämäkin "koko kansalle avautuminen" helpottaa. Mutta toivottavasti joku huomaa katsoa miten pärjään lapsen saamisen jälkeen, jos en avaudu neuvolassa, koska pahoin pelkään et mun synnytyksen jälkeisen masennuksen riski on joku tuhatmiljoonakertainen. Mutta ei auta ku kulkea kohti tuntematonta. Se tie tässä nyt on valittu.
 P.s. Lila sai haamun!! Nyt jännätään! <3

21. tammikuuta 2013

XCII - 154

Nyt on ne maagiset 154 päivää ohitettu. Ja olen tajunnut, että olen kuudennella kuulla! 
Puolen vuoden päästä kaikki on NIIN TOISIN.
 Huomenna on ensimmäinen luento esikoistaan odottaville turkulaisille. Torstaina on neuvola, jossa saadaan kela-paperit. 

Viime viikonloppuna on tapahtunut kaikenlaista jännittävää. 
Olen saanut varmistuksen siihen, että Minille saapuu uusi serkku. Vaikka kaikki onkin niin alussa niin toivottavasti kaikki menee hyvin. 

Olen viettänyt ystäväpariskuntani parisuhdekaksiotupareita Tampereella. 
Tampereella kävin myös lauantaina ystäväni kanssa syömässä Plevnassa, sokoksella shoppaamassa ja radiokirppiksellä (en tykännyt, mielestäni sekava.). 

 Sokokselta löysin kahdet Freyan imetysliivit, jotka olivat huikeassa alennuksessa. 51,95e/kpl normaalisti, nyt 5e/kpl!!!?? Siellä oli kokoani, joten ostin kahdet. Aavistuksen kasvunvaraa oli, joten tervetuloa vaan maito. Tai ei ihan vielä. Mutta sitten kun on aika. 
Mainosmalleja jostakin. Tässä nää värit.
 Tuparit olivat onnistuneet, ihmisillä oli kaiketi ihan hauskaa. Pelattiin myös party aliasta ja arvottiin parit. Oltiin Petun kanssa ihan lyömätön yhdistelmä ja voitettiin kirkkaasti.

Mua kuitenkin hermostutti nää tuparit jo valmiiksi, kun tiesin, että eksäni oli sinne tulossa myös. Hän on varmaan edelleen katkera siitä, että jätin hänet, enkä suostunut olemaan hänen tossunsa alla. 
Ystäväni kertoi facessa mitä tämä eksä oli selittänyt heille, kun olimme toisen kaverin kanssa lähteneet sunnuntaina kohti kotia... Tässäpä teille parhaat palat.

Lotta:
Ku lähitte nii *eksä* alko avautuun jotain et sä koitit pelastaa hajoovaa suhdetta lapsella. Totesin sit *eksälle* et lasta oli kyl tietosesti odotettu ja jätetty ehkäsy pois molempien suostumuksesta. Sanoin kans et parempi ku olis hiljaa.ku asiasta selkeesti tiiä mitään


RK:
mitä muut meinas?

Lotta:
no ei siinä kukaan muu ees tainnu mitään sanoo
mä vaa pistin heti saman tien jauhot suuhu ja käskin pitää turpansa kii ja olla puhumat asioist mistä ei tiedä selkeesti mitään.
ja sanoin kans et oot meille kaikille rakas ystävä et onks ihan kiva puhuu tollasta meille


Että huoh. Ei silläkään paljoo tunnu järki päätä pakottavan. Auko päätänsä mulle koko ajan siellä, nälvi ja kommentoi ikävään sävyyn kaikkea. Onneksi ei tartte sitä katella yhtään ton enempää, kuin joskus tosi tosi satunnaisesti jossain bileissä. Mahto se sen uus tyttöystäväkin ylpeenä kuunnella mussukkansa mesoamista. 
Mut onneks mulla on tosiaan kultasia ystäviä, jotka pitää kyllä mun puolia. Vaikka tää eksä koittikin mut kiilata pois kaveriporukasta, koska jätin sen. Mut onneks ei onnistunut. En tiedä mitä tekisin jos ei mulla ois Lottaa ja meidän mieshaaremia? Ne on kaikki mulle niin rakkaita. <3 
Tää eksä myös muuten vaati mua maksamaan hänen joskus lahjaksi maksaman smileyn mulle takasin. Jos ne ei ois niin vaikeita irrottaa ni oisin varmaa irrottanutkin sen ja iskeny sen sille kouraan. Voi elämä sentään mikä tyyppi oikeesti. Miten ihmeessä oon jaksanu katella sitä niinkin kauan ku kattelin, ennen ku tulin järkiini?? Kiehun tästä vielä varmaan vaikka miten kauan. 

Olin koko tästä eksä-episodista ja viikonlopun hurvitteluista niin loppu, et sunnuntaina vaan kotimatkalla kiukuttelin sille ystävälleni, joka oli ihana ja ajoi Tampereelle ja takaisin ja jaksoi kuunnella mun purnaamista ja valitusta ja kävi mun kanssa bingossakin! :D Oikein hävettää se oma käytös. No, mut se on jo unohdettu ja annettu anteeksi. Taidettiin olla molemmat aika väsyneitä ja tiuskittiin siinä sitten puolin ja toisin. 

Tänään Minillä on ollut koko päivän bileet tuolla pötsissä. Rupeaa jo jokseenkin häiritsemäänkin. Mutta hyvähän se on tietää, että kaikki on ok. Näihin tunnelmiin. 

XCI - Haaste

Sain Vanillalta haasteen.

Ohjeet:
Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
(3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.)

11 asiaa minusta:

1. Odotan esikoistani valitettavasti yksin. Puolen vuoden päästä elämäni on niin paljon erilaisempaa kuin ennen ja se jokseenkin pelottaa.
2. Olen taas saanut todeta, että mulla on kullanarvoisia ystäviä.
3. Rakastan värejä.
4. Minulla on kaksi kissaa, joista en tohtisi luopua. Ainoa syy olisi lapsen paha allergia.
5. Kodissani vallitsee hallittu kaaos, silti tänne ovat aina ystävät tervetulleita.
6. Tarvitsen pienen potkun, jotta saan asioita tehtyä (esim. siivous)
7. Olen laiskistunut kotijutuissa valtavasti. Tai olenkohan koskaan ollut kovin ahkera?
8. Tämä blogi on hyvä kanava purkaa tunteita. Muutenkin pidän kirjoittamisesta.
9. Haluaisin mennä jonnekin lämpimään paikkaan hetkeksi. Inhat pakkaset.
10. Olen päättänyt, että tästä vuodesta alkaen valitan vähemmän. (turhasta)
11. Olen oppinut arvostamaan kaikkea mitä minulla on. Se on näemmä vienyt 20 vuotta. Mutta onneksi tässä on toivottavasti aikaa toteuttaa uutta parempaa minua.

Vastaukset kysymyksiin:

1. Lempivuodenaikasi? Miksi?
Kesä. Lämmintä. Mekkoja. Tuoksuja. Ulkonaoloa. Jäätelöä.
Tai sitten kevät, koska kesä on päivä päivältä lähempänä!!

2. Mikä on suurin unelmasi?
Kasvattaa lapsestamme hyväkäytöksinen ja muutenkin täyspäinen yksilö.

3. Oletko kotihiiri vai käytkö mielummin kyläilemässä muiden luona?
Tykkään kotihiireillä ystävieni kanssa meillä. Mutta joskus on kiva mennä muuallekin.

4. Idolisi?
En osaa sanoa. Poimin idolijuttuja monilta ihmisiltä.

5. Jos saisit muuttaa yhden epäkohdan maailmassa, mikä se olisi?
Paha mennä sanomaan.

6. Mihin maahan haluaisit matkustaa?
Jonnekin lämpimään vain tällä hetkellä. :)

7. Mistä asiasta pidät itsessäsi ja minkä asian taas haluaisit muuttaa itsessäsi?
Pidän itsessäni oikeastaan koko itsestäni. Jos vähän pitää valittaa, niin ehkä vähän kapeammat reidet olis kivat.

8. Oletko illan torkku, aamun virkku vai yökyöpeli joka nukkuu mieluiten pitkälle päivään?
Nukun koska vain. Mutta olisi ihanaa, jos saisi aamulla rauhassa herätä, syödä kunnon aamupalan hyvässä seurassa, lähteä siitä sitten rakentamaan hyvää päivää. Aamu alkaa aamulla. Jos herään "liian myöhään", olen kiukkuinen, koska "päivä on mennyt ohi".

9. Missä haluaisit asua? Millainen on unelma asuntosi?
Tämä oma asuntoni on ihana. Ja nyt saan laittaa vierashuoneen uuteen uskoon. Siitä tulee jännittävää. Muutenkin aion modailla tätä oman näköisekseni. Joskus tulevaisuudessa haaveilen isäni talosta, jota saisin myös sitten maalailla ja laittaa.

10. Sisustatko kotiasi johonkin tiettyyn tyyliin?
Oma tyyli paras tyyli. Haluaisin räjäyttää sateenkaaren tänne asuntoon. :)

11. Mikä biisi sopii tähän hetkeen parhaiten?
Olen jotenkin kuplivalla ja hyvällä tuulella. Sanotaan Krista Siegridsin Marry me.

17. tammikuuta 2013

XC - Kolmannet treffit

Komeesti yhdeksäskymmenes postaus tämä. 

Lätkin tähän nyt vaan ultrakuvat ja yhden biisin vinkiksi siitä mitä näkyi. 
Kaikki osat olivat ja nyt Mini oli parhaassa mahdollisessa asennossa. Kaikki löytyi mitä piti, muttei mitään ylimääräistä. Terve lapsi tulossa siis näillä näkymin. Seuraavan kerran näemme sitten ehkä vasta kasvotusten!
Tässäpä tää hymyää :)

"Toki tää on pieni yhteisö
Ja ihminen on perso juoruille
Minä päätin kulkea ylväästi ja pystyssä päin 

Tehdään tämä selväks kerralla
On ollut elämäni ainutkertaista
Ja mahtunut on sakkaa sekaan puhtaan lähdeveden"


Suu auki siellä hän jotain hommaa... :)




Näyttäis hymyilevän? Käsi suun edessä, "tsihih!"

Näyttääkö toi teidän mielestä tupakalta? :D
Ja tässä kuvassa savut ulos? (napanuora)



Selvisi muuten, miksi napani on tuntunut niin pinkeältä. Minillä on nyt pää suoraan mun navassa.. Ihmekään, että tuntunut, et koko napa pian räjähtää.

16. tammikuuta 2013

LXXXIX - Epäreilu maailma

Aamulla ystäväni oli löytänyt 1v 1kk -ikäisen kuopuksensa kuolleena omasta sängystään.. Miten voi olla jotakin niin julmaa, kuin oman lapsen kuolema. 
Pelkoa ei voi edes käsittää, ennen kuin tulee äidiksi. 

Pistipä taas vähän miettimään. Karua, että näissä tapauksissa poliisi tutkii aina, koska rikos halutaan sulkea pois. Toisaalta ymmärrän, mutta tekeehän se tilanteesta entistä rankemman, kun on surusta sekaisin muutenkin, että vielä epäillään, että vanhemmat olisivat itse sen aiheuttaneet.. :( 

Tulipa taas itsekin murehdittua, että mitä jos meidän lapsellemme tapahtuu jotakin?
Mutta ei sitä auta murehtia. Elämä on kaikkinensa "äitimaan" käsisssä. 

Juuri puhuimme siskoni kanssa maanantaina tästä. Hän ei olisi uskonut, että saa lapsen, ennen kuin se on hänen sylissään. (Oli muuten hurja alku silläkin synnytyksellä, mutta onneksi kaikki meni hyvin.) Totesin vain, että ei se ole silloinkaan varmaa, voi mennä tunti, päivä, viikko, kuukausi tai vuosi... Ja sitten nyt ystäväni lapsi kuolee! En pysty käsittämään, mutta onneksi ei tarvitse ymmärtää. Voi vain yrittää hyväksyä tapahtuneen ja surra.

Nauttikaa elämästänne, nauttikaa toisistanne, rakastakaa, kertokaa se, olkaa lähellä.

Tehkää asiat tänään, huomenna voi olla liian myöhäistä.

Koskaan ei tiedä, mikä päivä on viimeinen.

13. tammikuuta 2013

LXXXVIII - Kertymäpostaus

Eilen siis lupasin tehdä tänään saamistani ja kirppiksiltä hankkimistani vaatteista ja tavaroista postauksen. Yhtään vauvanvaatetta en ole ostanut uutena kaupasta. Kaikki ovat kirpparilta tai saatuna jostakin. 

Annan taas kuvien puhua puolestaan. :) (kuvapostaukset on muuten ärsyttäviä, kun kuvat ja tekstit eivät asetu niinkuin haluan... :/ )

Koittakaa selvitä, vaikka tekstit nyt ovatkin vähän kökösti ja kertokaa mielipiteitänne yms. :)


 Näitä Kullen-lipastoja mulla on nyt kaksi. Ne olen pyhittänyt ihan vain minin käyttöön.
Tässä on nyt ihan kaikki mitä on. Vasemmalta ylhäältä lähtee pienimmät vaatteet ja oikealla alhaalla ovat nuo muutama isompi verme.









 Aion siis tosiaan ruveta käyttämään minin kanssa kestoja. Tässä tämän hetken hankinnat. Mummihan lupasi minulle kestoja sitten ommella kun saa vain kaavat. 


Tällä hetkellä luulisin, että olisi helpointa, että hän tekee sisävaippoja ja ostaisin itse noita kuoria? Saa nähdä. 
Vas. ylhäällä kaksi AIO-vaippaa,
sitten kolme sisävaippaa, alhaalla kolme kuorta ja pino sisävaippoja.


  


Täytyyhän pikkuisella olla myös kavereita.
  


Muutamia pikku sukkia, töppösiä, villasukkia, tumppuja.. :) Voi söpöyden määrää.




 Nämä ovat nyt sitten 50-68cm. Järjestyksenä taitaa olla 60, 62, 68, 50, 58.
Tässäpä alempana mokomat vielä näteissä pinoissa eriteltynä. Pitkähiaisten bodyjen osuus on näemmä suurin. :) Niiden vieressä terälliset pitkähiaiset, sitten terälliset lyhythiaiset, housut, puolipotkarit(?), alarivissä lyhythiaiset bodyt, yksi onneton t-paita, pari "takkia" ja sukattomat pari potkaria.

 Alalaatikossa jemmassa saamiani vaipanvaihtoalusia, vaippoja, rasvoja ja muita vauvan hygieniatarvikkeita.

 Tässäpä Minin uljas menopeli. Sain tämän eräältä työkaveriltani, maksoin koko värkistä kaikkineen 180e. Mukaan lisävarusteiden (hyttysverkko, sadesuoja, pyörien suojat ja kaikki remmelit ja muut) lisäksi kassillinen äitiysvaatteita ja hoitolaukku. 

Nämä siis ovat Pati Jedoline -yhdistelmävaunut heittoaisalla ja ilmakumipyörillä. Pyörien jarrupalat käyn vaihtamassa tässä ennen kevättä. 

Tässä kelpaa sitten Mini kulkea ja köllöttää useita vuosia, kun kerran näistä saa sitten rattaatkin.
 Tästä sitten taas tulee Minin autoiluhetkien tärkein varuste. Ahta Graco -turvakaukalo. 
Voisiko joku kertoa mihin tuo kuuluu kiinnittää tuo jalkojen puolella oleva remmi? En keksinyt sille mitään paikkaa...








Viimeisenä vielä partioystävältä saatu kauko-ohjattava mobile! :D

12. tammikuuta 2013

LXXXVII - Kirppistelyä vol. 2

En löpise näistä sen enempää, kuin sen, että pääasiassa hinnat olleet 0,2-0,8e, hienommista kuoseista olen maksanut 1-1,5e. Toppikset ja unipussi olivat 2e/kpl. 
Kestovaipat 4e tai alle. Voisin kutsua niitä löydöiksi!
Ostopaikkoina Siilikirppis, Manhattanin kirppis ja Linkkikirppis. Voin suositella. Manhattan saattaa olla vähän sekava ja siellä on jokseenkin kalliimpia vaatteita, mutta löytöjä sieltäkin tekee. 
Manhattanilla tänään Me and I -potkarit KOLMEKYMMENTÄVIISI (35.00) EUROA :D En yhtään ihmettele mikseivät olleet menneet kaupaksi...? Vai eikai ne oikeesti niin hirveesti maksa. Ne oli sellaiset vihreät tai ruskeat ja niissä oli sydän pepun kohdalla... 

Se siitä ja antaa nyt siis kuvien puhua puolestaan.
















Tää jäi vahingossa ylimääräiseen kasaan ja otin siitä kuvan sitten erikseen.  


Yksittäiskuvausten jälkeinen keko.
Saaliskeko. Ja eiku pyykkäämään :)
 

LXXXVI - Nippelikaappi

Sain iskältäni aivan ihanan 30-luvulta peräisin olevan kaapin. Se tuoksuu kotoisalle ja on sopivan kulahtanut tähän mun kodin sekametelisoppaan :) Pidän hirveästi kodistani kuitenkin, tämä on kodikas ja mun oloinen. Sekoitus ikeaa, vanhaa kunnon puuta ja sekasortoa :) Pääasiahan on, että itse viihdyn täällä. 

 Tässäpä siis tämä kaappi.
 Alimmassa laatikossa lvi, kiinnitysjutskat ja akkuväännin.

Huomatkaa muuten patterinnuppi, sopii täydellisesti!
 Ylälaatikoissa on sitten pieni kotiapteekki vasemmalla ja lamput, sulakkeet ynnä muut oikealla.
 Vasemmalla kaapissa on kaikkea keittiöjuttua, joiden ei tarvitse olla ihan käden ulottuvilla. Ajattelin tuohon alahyllylle laittaa vielä talouspaperirullia jemmaan. Loput menevät yläkaappiin eteiseen.

Oikealla työkaluja, taskulamppuja, myrkkyjä, autotarvikkeita yms. Alalokeroissa nippeleitä ja ohjekirjoja ja pattereita jne.



Tässä nää nippelikupit! Ai vitsi, mun mielest tää oli niin hyvä idea! 



Mitäs te ootte mieltä?







Tänään olen myös käynyt ystäväni Monan kanssa vähän kiertelemässä kirppiksiä. Löysin vaikka mitä, mutta niistä sitten postaus erikseen. Voisin sen tehdä nyt tässä vielä. 

Huomenna on luvassa vaate- ja tarvikepostaus, koska haluan katsoa mitä kaikkea minulla jo on ja järjestellä nuo lipastot uudestaan. :)

9. tammikuuta 2013

LXXXV - Hankala tapaus

Tänään oli rakenneultra ja sielläpä tämä hyvien luonteidemme valiosekoitus näytti oman puolensa.

Mini oli kaikkein hankalimmassa asennossa, mitä voi olla, kun pitäisi katsoa noita kaikkia mittoja. Kasvanut oli kyllä suht ok viikkojen mukaan, mutta emme nähneet kasvoja, sydämen osia tarkemmin, virtsarakkoa, emmekä jalkojen väliä kuin vilaukselta. 
Pikku jääräpää oli nukkumassa naama selkärankaani päin, pää alaspäin, jalat risti-istunnassa mahansa päällä. Eikä herännyt vaikka miten sillä anturilla kätilö turjutteli mahan päältä.
Saimme kontrolliajan ensi viikolle. Josko siellä sitten olisi vähän paremmassa asennossa. 

Mutta hieno oli aortan kaari ja aivot löytyi ja selkäranka oli oikein hieno ja istukka oli kaunis. Jestas mitä kehuja :D 

En nyt oikein osaa ajatella tässä mitään. Ultra oli jokseenkin, en nyt sanoisi pettymys, mutta ei sellainen, jota olisi voinut toivoa. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen. Vaikka munuaisissa olikin jotain laajentumaa, kätilö sanoi, ettei ole vielä ihan riskirajoilla. 
Minin häveliäisyyskin harmitti. Ehkä ensi viikolla sitten nähdään paremmin... 

5. tammikuuta 2013

LXXXIV - Loma

Olen tosiaan lähes katkotta lomaillut viikonlopusta ennen joulua. Välipäivät kävin töissä ja lähdin pohjois-pohjanmaalle mummun luokse uudenvuoden viettoon.

Itse uudenvuoden olin Vuokatissa. Kävin kylpylässä, keilaamassa ja aattoiltana kävimme sukulaistytön kanssa baarissa. Olin ollut siellä valehtelematta 5 minuuttia ja kaksi miestä oli jo koittanut iskeä minua ja sain yhden kaljan päälleni :D
Tutustuin baarissa huipputyyppeihin ja ilta oli loppujenlopuksi oikein onnistunut. Harvempi sitä kai puolivälissä raskautta tanssii selvinpäin pöydillä ja riekkuu tuolla tahdilla :D
Heitimme uudet kaverit naapurimökkiimme kotiinlähtiessämme. (Mikä sattuma voi olla, että naapurimökissä majailivat ja että he asuvat lähempänä etelää, eivätkä olleet mitään Sotkamon paikallisia??) 

No, sitten palasimme takaisin mummulaan ja lorviskelin siellä vielä pari päivää tehden mm. lumiakan ja ostinpa ja selvitinpä 5,5kg matonkuteita. Suunnittelin niistä olkkariini maton :) Mummu sen sitten paukuttaa menemään tässä joku päivä. Oli muuten hyvä siellä kudekaupassa, noitten kuteitten hinta oli 6e/kg ja sain ne kahellakympillä :D

Sitten olikin jo aika ottaa nokka kohti Ylivieskaa ja juna-asemaa. Kävimme ennen junalle menoa kirppiksellä ja löysin sieltä turvakaukalon ja se sitten lähti mukaan + vähän muuta mitä "tarvitsin". :) 
Itse junamatka meni oikein kivasti. 


 Junamatkan aikana eräs ystäväporukkani jäsen soitti ja kysy, että voiko ne tulla Turkuun bilettämään. No tietenkin. Illalla sitten mentiin kuitenkin ihan vain pubiin istuskelemaan ja nautiskelemaan toistemme seurasta. Tänään poikien kanssa ikeaan ja ehkä toiselle kierrokselle. Saa nähdä miten se homma rullaa. Välissä pitäisi kyllä käydä leffassa kattoo juoppis.

Yksi porukasta joutui lähtemään aamulla töihin, mutta jäi yöksi, kun lupasin tehdä aamupalaa. Mikäs siinä ennen kahdeksaa sitten keitellä kaurapuuroa. :D Kun kaveri oli lähtenyt töihin, menin vielä sänkyyn makoilemaan ja pidin kättä mahalla ja kaveri paukautti siihen jollain osallaan kahdesti <3 koita siinä sitten enää levätä, ku hymyilet ko joku naantalin aurinko typeränä siinä.

Aika sekametelipostaus tästäkin nyt tuli, mutta ei voi mitään. Maha on kasvanut jo ihan kivasti ja sitä rupeaa töissäkin jo mummot huomaamaan ja kaveritkin kommentoi, et kyllä se jo näkyy. Ja on goosekin sitä jo sanonnut "turvonneeksi" :D 

Puoliväli poksahtaa huomenna, ensi viikolla on rakenneultra.

Ihanaa alkanutta vuotta, mä ainakin teen tästä vuodesta elämäni tähän mennessä parhaan.