15. joulukuuta 2014

CLVIII - Ajatuksia

Mun onkin ollut ajatuksena kertoa vähän joitain mietteitä tulevasta. Nyt onkin sopiva pieni väli sille. Eräs anonyymi lukija tosiaan pyysi ajatuksia tulevasta synnytyksestä. 

Olen pohtinut tässä jo pitempään itsekin ajatuksiani. Haluanko edes synnyttää? Joo, kyllä, on sektiokin synnytys, mutta ei, se ei mielestäni ole todellakaan samanlainen tapahtuma. Se on toimenpide. 

En muista olenko blogin puolella koskaan kertonut esikoiseni sektiosta sen tarkemmin. Se jäi mieleeni valitettavasti negatiivisena kokemuksena monen eri tekijän summana. 
Koin jääneeni ja jäinkin aika yksin asian kanssa. 
Tyks:n väistötilojen takia en saanut suunniteltuun sektioon yhtä ainuttakaan tukihenkilöä mukaan, ja huonoksi onnekseni salikätilö, joka kohdalleni sattui, oli kylmä ja mielestäni ei antanut minulle tukea lainkaan. Kohteli vain kylmän kliinisesti, kuin jotakin esinettä. 
Odottelin myös ennen leikkausta yksin käytävällä puolisen tuntia maaten ja tuijottaen jotakin vaneriseinää.

Esikoinen leikattiin perätilan takia, tai tarkemmin sen takia, että hänen niskansa oli "stargazer"-asennossa. Se oli este normisynnytykselle, vaikka perätilasynnytys ei normisynnytys olekaan. 

Leikkausta edeltävästi tietenkin piti puuduttaa. Spinaali meni toisella kertaa paikalleen, epiduraalin kanssa olikin isompi taistelu. Viidennellä yrittämällä laitto sähkötti jalkaani niin rajusti, että rupesin kivusta itkemään. Tämä lähikätilö sitten vaan totesi lääkärille, että kyyneleet valuu. Minuun laitettiin kanyylin kautta kyselemättä rauhoittavia lääkkeitä ja kokeiltiin vielä laittaa. Kuudennella tai seitsemännellä kerralla saivat sitten epiduraalin laitettua, kolme lääkäriä myöhemmin... 

No, ihan kuin laiton hankaluus ei olisi riittänyt, puudutteen vaikutus ei alkanut normaalissa ajassa ja sanoin, että tunnen vielä lähes normaalisti. Sitäkään ei tunnuttu oikein uskovan, "kyllähän sen nyt vähän kuuluukin tuntua". Kun tarpeeksi kauan olin inttänyt tuntevani, sain lisää puudutetta ja sitä taisikin tulla vähän reippaalla kädellä. 

Puutuipahan sitten ainakin niin, että vietin heräämössäkin aika kauan aikaa, kun ei oikein löytynyt varpaita. :) 

En nyt viitsi purnata noita edeltäviä sektiokokemuksia enempää, varsinkaan jos olen jo kirjoittanut niistä. Saa kysyä, jos joku haluaa tietää jotakin.

Äitin myttyrä <3


Tätä tulevaa olisi tarkoitus lähteä ihan alakautta normaalisti yrittämään ja toivoisin, että tästä kokemuksesta tulisi jokseenkin korjaava kokemus, koska luultavasti tämä - ainakin tältä erää - jää viimeiseksi lapsekseni. 

Minulla oli viime viikolla synnytystapa-arvio ja pelkopoli, jonne menoa pohdin sen ensimmäisen 35 viikkoa, kunnes pyysin ajan sinne. Lääkäri neuvolassa oli tutkaillut esikoisen aikaisia magneettikuvien tuloksia ja kertoi, että minulla on erityisen hyvät lantion mitat. 12cm x lähes 13cm. Tämä valoi minuun jotenkin tosi hyvää boostia, että jes, ainakaan sen puolesta ei pitäisi olla ongelmaa. Hän kertoi, että "täältähän mahtuisi vaikka viisikiloinen vähän harteikkaampi kaverikin ulos" :D Se tosiaan lohdutti, vaikka harvoinpa kai nainen haluaisi kuulla olevansa isolantioinen. Mutta eipä tosiaan ulkomitat sisämitoista kerro yhtään mitään. 

Pelkopolin lääkärin kautta kävimme läpi sektiota ja hän antoi vauvan painoarvioksi sillä hetkellä tasan kolme kiloa. Eli ihan normivauva. :) 
Kätilö poislähtiessä näytti minulle sitä synnytyssalikäytävää ja se jotenkin myös helpotti omaa oloani, vaikken sairaalaympäristöä millään tavalla pelkää tai muuta, mutta ihan vain se, että vähän tietää minne on menossa ja tulossa.

Tarkoituksena siis olisi alakautta ja mielellään ilman epiduraalia. Toki se voi siinä jossain kohtaa olla tarpeellinen, mutta toivon mahdollisimman lempeää kokemusta. Lääkkeellisistä kivunlievityksistä olen ajatellut mahdollisesti kohdunkaulan- tai pudendaalipuudusta. En vain halua liikaa miettiä asiaa, kun ei voi todellakaan ennustaa miten se kaikki tapahtuu. 

Eilen olin tapaamassa myös turkulaisia äitejä, jotka ovat synnyttäneet jo, tai vasta menossa. Oli kyllä niin antoisa keskustelu, sekin valoi uskoa kyllä itseeni. 

Vähän tässä rupeaa hirvittämään kun on maksimissaan kuukausi aikaa yhden lapsen äitinä. Sovimme pelkopolille vielä uuden käynnin tammikuun alkuun, jossa katsotaan mahdollista käynnistystä. Sekin jotenkin sai mieltäni rauhoitettua, kun tiedän, että on jokin takaraja, jossa voidaan tehdä asialle jotakin, jos minusta tuntuu siltä, että tilanne sitä vaatii! 

Olemme goosen kanssa puhuneet sopivaksi synnytysväliksi 2.-7.1.2015. :D Mutta en voi sitä päättää, vaan vauva sen päättää, koska haluaa tulla. Kyllä toivoisin silti, että hän nämä kaksi ja puoli viikkoa malttaisi. Sitten saa tulla. 


Tähän loppuun vielä kuva viime viikolta, täysiaikaisuus on jo ohitettu! AAPUUVA. Sf-mitta hipoo taivaita, paino on noussut taas sen 25+ kiloa jne... :) No, toivottavasti nää sulaa kuin esikoisestakin.. :)