30. syyskuuta 2014

CLV - Kuulumiset

On taas ollut vähän turhan hiljaista blogin puolella. Mutta nyt kun eräs anonyymi kyseli kuulumisia, niin täytyyhän niitä kertoa. 

Maha kasvaa taas valtaviin mittoihin, aivan kuten viime kerralla. (kuva parin viikon takaa)


Isoja elämänmuutoksia kun ei muuten ole tullut tähän tarpeeksi, niin olemme Enskan kanssa kahdestaan. Pian kolmistaan. En aio tätä asiaa avata blogin puolella enempää, mulla on syyni siihen, miksen näin tee. 

Enska on oppinut niin paljon kaikenlaista taas. Pääosin sanoja. Jopa pieniä kahden sanan lauseita tulee välillä, kuten "anna tettä (vettä)" ja "mennään ulos!"!

Itse syöminen on myös kova juttu, ja usein se sujuu aika paljon siistimmin kuin alla olevassa kuvassa.



Joulua olen jo ajatellut sen verran, että tolle pikkutontulle ostin pikkuiset joululahjat. En luultavasti juurikaan osta muuta, kahdet yöppärit kylläkin, mutten kai muuta.
Kaikkea on jo tarpeeksi ja varmasti saa muiltakin jotakin.




Mitä minuun taas tulee, mulla on nyt joku selkeä kätevä emäntä -mode päällä. Olen ollut pian kuukauden selän takia sairaslomalla ja olen sisustanut olohuoneen uuteen uskoon (vaikkakin se on vielä kesken), leiponut, tehnyt ruokaa, järjestänyt vaatteita ko'oittain ym.. 

 Yllä Enskan seuraavan (86) koon yläosat, paidat, bodyt ja teepparit. Näistä vain yksi on uutena ostettu, sekin alennuksesta kolmella eurolla... :) Nyt on järjestyksessä! Myös pikkupikkuvaatteet oottavat siirtoaan olkkarin lipastoon <3

 Kätevä emäntä myös tosiaan leipoo, keksien reseptit omasta päästään?? Tässä päärynäomenakinuskipiirakka... 


Viime viikonlopun kruunasi mökkireissu, ilman Enskaa tosin, hän jäi isänsä hoitoon koko viikonlopuksi. Kalastuskilpailuissa oltiin, voittokala napattiin meidän veneeseen (ei tosin minun toimestani, mutta seurueenjäsenen) heti ensimmäisellä heitolla! Tosin lastensarjan hauki oli tänäkin vuonna isompi kuin aikuisten, mutta silti.. :)

Eipä tässä varmaankaan taas sen kummempia, mä jatkan leikkimistä tuon pikku tuulispään kanssa!

18 kommenttia:

  1. Oi sulla on ihanan pyöreä masu! :) ja tuo piirakka kuulostaa herkulliselta!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika samankaltainen mitä Enskasta, paitsi... isompi. :D
      Ja se piirakka oli herkullista, mmmm :) <3 :D

      Poista
  2. Saako kysyä, onko lapsilla sama isä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa kysyä, vastaankin. :) Lapsilla on eri isät. Esikoisen isän kanssa menee oikein hyvin, valitettavasti samaa ei voi sanoa tulevan lapsen isästä.. :/

      Poista
  3. Kiitos vastauksesta! Oliko suuniteltu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, miten paljon lapsia nyt voi suunnitella ylipäätään.. :) Ehkäisy oli käytössä, sanotaan näin.

      Poista
    2. Siis pettikö pillerit? :o

      Poista
    3. Ei, muu ehkäisy.

      Poista
  4. No esikoiseen verrattuna, häntähän muistaakseni ihan suunittelemalla suuniteltiin. :p Harmittaako, kun olet yh:na, vai onko hyvä näin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tässä tilanteessa olen todella paljon mieluummin yksin, kuin kahden lapsen ja yhden kakaran kanssa. :)

      Poista
  5. Mutta mies siis kelpaisi taloon :d

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mä kyllä kovin helpolla tänne miestä ole ottamassa. :)
      Tunnutaan pärjäävän kaikkein parhaiten ihan ilman mitään miehiä.
      Mistä siis päättelit, että mies kelpaisi?

      Poista
  6. Okei. Oletin vain, kun jo toinen lapsi tulossa mutta pysyvää isää ei vieläkään. Yleensä kuitenkin halutaan ensin se parisuhde, sitten lapsi. Tuleehan se olemaan aina vaikeampaa saada mies rinnalle kun on muiden lapsia jo mukana setissä. Enkä siis tarkoita epäystävällisesti, haluan vain ymmärtää :) hyvä jos on hyvä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kyllä mäkin oisin halunnut sen parisuhteen ja ydinperheen. Tän toisen kanssa jo näytti ihan hyvältä, mutta jos kymmenen vuoden tuntemisen jälkeen paljastuu sellaisia piirteitä, jotka ois ennen pitkää tuhonnut mut, niin en aio jäädä sellaiseen suhteeseen. Kai se joskus mullekin löytyy se oikea. Maailma vain on niin ydinperhekeskeinen, että tällaisia "rikkinäisiä" perheitä ei voi oikein kukaan ymmärtää, paitsi toisen rikkinäisen perheen jäsen.

      Poista
  7. Riikka, sulla on perhe vaikkei miestä olekaan. Sun perhe on tällä hetkellä sinä ja Joonatan! ♡ ja kohta myös kolmas jäsen liittyy teidän perheeseen. Nii ja sulla on kaks siskon poikaa ja kaks siskoa ja veli ja äiti ja isi ja ja ja ja... you know ♡
    ♡ S&J&N

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kai kukaan ole väittänyt ettei mulla perhettä ole ^^

      Poista
    2. Meinasin vaan että et sä tarvi "ydinperhettä" ollaksesi osa perhettä. :)

      Poista
  8. Uutta masukuvaa!

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan, jätäthän kommenttiakin. :)
Julkaisen kommentit heti luettuani ja vastaan niihin, kun menen seuraavan kerran koneelle.