4. marraskuuta 2013

CXXXI - Halloween

Me oltiin viikonloppuna halloweenia juhlistamassa Helsingissä Litan luona. 

Eräällä juhlijalla oli kännykässä heti ensimmäisenä lastensuojelun ja kriisipäivystyksen numero. Ei tuntenut mua ja "varmuuden vuoksi" ne siellä olivat. Jos vaikka huudatan vauvaa yksinään jossain nurkassa ja pämppään illan ja yön ja aamuun saakka. NOT. 

Ilta siis meni kivasti, moni oli ihan fiiliksissä pikkujuhlijasta! Ensi vuonna Enskis on jo niin iso, että jos olen menossa jonnekin, hän jää hoitoon. Tästä hän ei luultavasti muista hölkäsen pöläystäkään, joten otin hänet mukaan. Pysyin limpparilinjalla tapojeni mukaan, senkin jälkeen kun poika nukahti yhdeksältä. Itse menin jo puolenyön aikaan nukkumaan, ne bileet oli nähty. 

Ihan kivaa oli ja sunnuntaipäivä meni seikkaillessa Vantaa-Helsinki -akselilla.


19 kommenttia:

  1. Musta oikeestaan jo aika törkee toi lastensuojelujuttu. Et oo koskaan meidän öö viimisen 6vuoden aikana ottanu TIPPAAKAAN alkoholia täällä, ja nyt joku luulee sua kauheeks paardimamaks.
    Enska oli maailman hiljasin ja naureskeli vaan rumille ihmisille :)

    VastaaPoista
  2. Näin asiasta mitään tietämättä. JOS olisi tilanne että olisin menossa jonnekkin juhlimaan ja tietäisin alkoholin olevan iso osa juhlaa ihmettelisin suuresti jso joku toisi paikalle vauvan! :o Ei mielestäni vauvan paikka ole kännääjien seurassa, vaikka huoltaja selvä olisi.. Kukin tietysti tyylillään.. Mutta jos hän olisi l.suojeluun tms soittanut uskoisin sen olevan heidänkin silmissään huono juttu että on vauvan sellaisiin juhliin tuonut..

    Mutta kuten sanoin en tiedä millaiset juhlat ja juhlijat teillä oli, tuo oli vain oma näkemykseni jos ilta olisi ollut tuollainen ^^ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!

      En rupea juhlia tai juhlijoita enempää puimaan julkisesti, mutta juhlat on nyt nähty ja koettu.

      Muut tiesivät, että vauva tulee mukaan ja esim. melutaso oli sen mukainen. Eli todella paljon tavallista alempi. Meillä oli oma rauhallinen huone loppuiltaa varten ja pojalla ei ollut hätää :)

      Mutta kuten todettu, en nyt rupea sitä sen enempää tähän aukomaan.

      Poista
  3. Mä luulin, että Enska oli hoidossa :)
    Meillä ei oo edes Ramilla asiaa kotiin nukkumaan jos on ollu ottamassa ja mä olen lasten kans kotona :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut. :) Mutta tosiaan, koska kukaan muu kuin paikalla olijat eivät tiedä mitä juhlissa on tapahtunut ja minkäasteiseksi, niin paha muiden huudella.

      Kaikilla oli kivaa ja siinä se. Mun lähipiirissä ei juuri kummasteltu asiaa. Ehkä otetaan asiat vähän rennommin ja maalaisjärjellä.

      Poista
  4. En todellakaan olis vienylasta nuihin juhliin, joo alkuillasta käynti ois ehkä ihan ok. mutta humalaisia ihmisiä paljon ja tuollanen meininki.. huh huh. ois vaan soittanu sinne lastensuojeluun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt toista itseäni enää näillä kommenteilla, mutta voit lukea muita kommenttejani tähän postaukseen.

      Poista
  5. Höpöhöpö ihmiset :) RK meni tosi aikaisin nukkumaan pikkuisen kanssa ja heillä oli privaattihuone talon toisellapuolen ja privaatti nukkumapaikka, jonne kellään ei ollut sen jälkeen mitään asiaa.
    Musiikki oli paljon normaalia hiljemmalla jo pelkästään yläkerran lapsien takia ja naapurit ovat aina olleet sitä mieltä että meillä on hiljaiset ja hyväntuuliset bileet, jotka eivät häiritse ketään.
    Kertaakaan ei lapsi itkenyt turhia, nauroi vaan zombeille.
    Kaikilta paikallaolijoilta voi kysyä samaa :)
    Kaikki eivät tosiaankaan olleet mitenkään humalassa, ja RK itse on ollut täällä täysin tipatta viimeiset 6vuotta huolehtien aina itsensä ensimmäisenä nukkumaan ihmisten aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ne, ketkä olivat vähän enemmän humalassa, nukahtivat myös ennen puoltayötä :) eli öö.. kaks ihmistä?

      Poista
    2. Komppailen täysillä. Miekin taisin siinä kännipäissään jotain lastensuojelustaj a peloistani hölistä, mutta siis pointti oli silloin ja on nytkin, että vähän kummastelin ensin että miten voi pilettää koirien ja vauvojen kanssa, mutta kas kun se on eri asia AIKUISTEN kuin teinien pileissä. Niin koirat kuin vauvatkin saivat mun muistikuvien mukaan olla just niin rauhassa kuin tarvitsivat ja lastensuojelujutuille ei ollut mitään tarvetta, ei lähellekään. Anteeksi vielä jos olin verbaalisesti tönkkö pardeissa, ei ollut tarkoitukseni. Rakkautta!

      Poista
    3. Ei mulle jääny susta ainakaan mitään muistikuvaa, et oisit mitään sellasia puhellu :) Olihan sullaki "vauva" mukana ;)

      Poista
  6. Samaa mieltä! Lapsen paikka ei oo todellakaan siellä missä juopotellaan. Itse ainakin haluan suojella lastani tuommoiselta viimeseen asti. Hyvän mallin lapsi saa kun jo ensimmäisenä elinvuotena pääse bileisiin mukaan. Apua mihin tämä maailma on menossa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten sanottu, alle puolivuotias ei vielä tällaisesta mitään muista. Ja jos muistaa, niin sen, että oli äidin, sylissä, sai normaaliin aikaan ruokansa ja unensa, noustiin aamuseiskalta taas ylös touhuamaan.
      Musiikki oli jopa hiljemmalla, kuin meillä kotona normaalisti.

      No, mutta voitte tulla sitten 15 vuoden päästä taivastelemaan, miten huonokäytöksinen rappionuori lapsestani on kasvanut.
      Nämä tosiaan olivat ensimmäiset ja viimeiset juhlat, joihin olen häntä viemässä. Juhannusta en laske, vaikka sielläkin kaikki olivat juu-niin-kännissä-ettei-mitään-rajaa-kolme-hukkui. Not.

      Seuraavat juhlat ovat tiedossa.... Ensi huhtikuussa? Silloin poika on jo reilusti niin vanha, ettei tarvi murehtia enää imetyksestä. Jos en intoudu siskoni kanssa lähtemään selvinpäin vuodenvaihteessa katselemaan. :)

      Anonyymien mielipide on jo selvillä: ette olisi vieneet. Jos jollakulla muulla on jotakin vielä muuta, kuin että herranjestas omg lapsi on juotettu känniin -hössötystä, niin kuuntelen mielelläni.

      Poista
  7. Pitkään mietin kommentoisinko. Ihan pakko. On se niin jännä täällä takapajuisessa suomessa, että lapsen saatuasi pitäisi olla 4 seinän sisällä keskenään... Jos ihmiset ottavat asiallisesti eivätkä mölyä ja rettelöi niin ei lapsi piittaa alkoholin käytöstä. Keskieuroopassa on aivan normaalia istua perheen kanssa iltaa, juoda viiniä, lapset mukana. Minusta on susrullista että Suomessa alkoholi ja asiallisesti alkoholia käyttävät ihmiset ja vanhemmat on demonisoitu. Kiesus sitä tuijotusta kun käyt autolla, yhdellä oluella, terassilla lapsi mukana. Pistää vihaksi tuollainen kapeakatseisuus ja kyvyttömyys katsomaan maailmaa muuten kuin, ehkä omien huonojen kokemusten kautta. No, tämä maa on täynnä ihmisiä jotka kuvittelevat tietävänsä paremmin mikä sinulle ja lapsellesi on hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Helpottavaa lukea, etteivät kaikki ole niin jyrkkiä. Asioilla kun on monia puolia.

      Poista
  8. En sano että pitäisi istua 4 seinän sisällä mutta joku raja sentäs mihin kaikkialle lapsen raahaa.. Varmasti joo itse olit kunnossa jnejne. Mutta tuollaiset kännijuhlat ei vaan ole lapsen paikka. Piste.

    VastaaPoista
  9. Anoille: olitteko paikalla? Koska kummasti tunnutte tietävän, että "millaiset kännijuhlat" kyseiset bailut ovat olleet. Teistä ei kukaan tiedä tai tunne niitä ihmisiä joita bileissä oli. Minä henkilökohtaisesti en alkaisi huutelemaan noin vähillä tiedoilla.

    RK on pojan äiti. Eikö se sano teille mitään? Äiti.
    Hän on varmasti tarkkaan miettinyt, lähteekö juhliin vai ei ja miten pikkumies niissä pärjää.

    Voin varmuudella sanoa, että RK on mahdottoman ihana äiti ja ihminen. Poika ja pojan hyvinvointi on tärkeintä hänelle. Pojalla oli juhlissa kaikki mitä hän tarvitsi! Privaattihuoneessa jätkä veti sikeitä - ei tuntunut olevan kovinkaan järkyttynyt seurastaan.

    Ennen juhlia on jokainen juhlija tietänyt, että mukana on pieni mies. Jokainen on ottanut sen vakavasti ja huomioinut sen siinä, miten bailaa. Ei järkyttävää meluamista, RK:n ja pojan oma huone ja rauha.. jne. Jokainen juhlijoista kunnioittaa RK:ta äitinä ja kellekään ei tulisi mieleen aiheuttaa pojalle mitään pahaa.

    Pointtini on siis, että RK on varmasti arvioinut olosuhteet ja sen, tuleeko hän pienen poikansa kanssa paikalle. Ja hän on pojan äiti. Hänen arvionsa on riittävä, olitte te anot mitä mieltä tahansa.

    Te ette olleet paikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enna!

      Tässä on vielä tiivistettynä ajatuksiani. :)

      Huone kaikenlisäksi oli suurimman osan ajasta "blokattuna" vaunuilla, jotta kukaan ei varmasti menisi sinne. Vaunuihin kun ei uskaltanut kukaan koskea! :D

      Kaikki kysyivät, että "saanko katsoa/koskea/pitää vauvaa?". Kukaan ei tullut yhtäkkiä iholle. Pidän siitä, että ihmiset kunnioittivat yksityisyyttä, myös vauvan.

      Poista

Tervetuloa lukemaan, jätäthän kommenttiakin. :)
Julkaisen kommentit heti luettuani ja vastaan niihin, kun menen seuraavan kerran koneelle.